Kevät!
Mikä ihana kevät ja kaunis auringon paiste. Tänään silkkiuikku sekä nokikana sukeltelivat kilpaa Töölönlahden Finlandia-talon puoleisessa rantavedessä ja naurulokki tepasteli vastaan kalan pyrstö yhä törröttäessä sen suusta. Kotiin tullessani kaksi fasaanikukkoa nokitteli pihatiellä toisilleen ja ne hyppäsivät muutaman kerran näyttävästi toisiaan vasten voimiaan mitellen.
Toissapäivänä tuli seitsemän viikkoa täyteen oikean olkapään kiertäjäkalvosinoperaatiosta. Operaatiossa olkapään loitontajalihaksen lähes totaalirepeämä korjattiin kahdella metalliankkurilla paikalleen. Nyt töissä on ollut jo niin kiire, etten iltaisin ole jaksanut kirjoittaa kuntoutuskuulumisia.
Ortopedin tuomio
Viime viikolla ortopedi kertoi kuuden viikon kontrollissa, että kuntoutuminen etenee hyvin ja nyt voin liikuttaa yläraajaa kivun sallimissa rajoissa vapaasti. Kantoside piti hänen ohjeistuksestaan jättää välittömästi kokonaan käytöstä pois ja alkaa heiluttaa yläraajaa normaalimmin. Moottorisahaa en kuulemma saa vielä käynnistää. Ei se haittaa, ajattelin, koska olkapäässä on yhä kipua eikä edes kevyt kuminauhajumppa tunnu hyvältä.
Heiluteltuani vuorokauden verran yläraajaa ilman kantosidosta, niskani lihakset menivät totaalisen jumiin. Kehon puoliskojen voimakas epäsymmetria niin lihasvoimassa kuin lihasmassassakin olka-hartiaseudussa aiheutti nopeasti lihasten jännittymisen kaularangassa sekä rintarangan yläosassa.
Ostin epätoivoissani hierontakoukunkin, jotta pääsin edes jotenkin hieromaan jumiutunutta niska-hartiaseutuani.
Onneksi jännittyneisyys on alkanut vähentymään muutaman erityisen haastavan päivän jälkeen.
Uudet kuntoutusohjeet
Viikko sitten sain myös fysioterapeutilta tuoreet ohjeet liikkuvuus ja lihaskunto -harjoittelun tueksi. Tahtotilastani huolimatta joudun aloittamaan harjoitukset todella kevyesti ja löysimmällä vastuskuminauhalla, jonka kaupoista löytää. Tämän viikon kirjoituksen tärkein ohje lienee, että vaikka ortopedi antaa vihreää valoa yläraajan vapaammalle käytölle, ei pidä hosua harjoittelun koventamisessa.
Minulla on nyt siis reilut seitsemän viikkoa leikkauksesta ja mukavin harjoitus on heilutella käsiä kunnolla, kun teen kävelylenkkejä. Ei siis mitään käsipainoja tai edes kunnon kuminauhajumppaa vaan liikelaajuuksia lisäävää kevyttä harjoitusta. Kipu kyllä kertoo, kun on ylitetty sopiva rasituskynnys.
Keho käytännössä itse sanelee kuntoutumisvauhtinsa ja me voimme auttaa kehoa tarjoilemalla sille sopivia harjoituksia sopivissa määrin. Liian paljon on liikaa ja passiivisuus taas taatusti hidastaa kuntoutumista. Jatkan sopivan linjan etsimistä.
