Uskotaan, että kaikki käy hyvin (MaikkiMoon)

niitty, aamu, auringonnousu, puu


Uskotaan, että kaikki käy hyvin. Riimikoira nukkuu levollisesti kopassaan ja näkee äänistä päätellen mukavia unia. Ehkä hän uneksii niistä uusista porsaankorvista, jotka omistajansa Oiva Ruoho toi eilen kaupasta. Ehkä tyytyväinen olo syntyykin erään naapurikorttelissa asuvan ihanan daamin muistelemisesta.

TV-ruudulle on asetettu pyörimään Areenasta ruotsalaisten hirvien suuri hirvivaellus. Mielenkiintoista seurattavaa hölyn pölyn sijaan ainakin Oivan, oivan hirvimiehen mielestä. Linnut laulavat kosiolaulujaan ruudulla ja tiheässä  kuusikossa lähimetsässä. Aurinko paistaa kovin lämpimästi, onhan nyt jo toukokuu.  Kesä on edessä, virus kuta kuinkin takana ja maailma odottaa. On rauhallista. Kaikki vaikuttaisi olevan hyvin.

Tunnelma muuttuu

Kun koira herää uniltaan, tunnelma muuttuu. Seesteisyys vaihtuu hektisyydeksi. Tupaan tulee vauhtia ja iloista tohinaa. Koiradaamin tapaamisia, kesälomasuunnitelmia, monenlaisia velvollisuuksia. Illansuussa Ruotsin hirvet sekä Oiva asettuvat iltalevolle.

Sitten TV alkaa pukata uutisia. Tunnelma muuttuu entisestään. 

Pelko muutti suit sait kohdettaan. Juuri äskenhän tässä pelättiin virusta. Euroopan sisälle tullutta sotaa ja sen laajenemisen uhkaa ei voi ohittaa. Tähänkin on reagoitava, määriteltävä suhtautuminen, oltava kuulolla. Vaikka ei katsoisi tai kuuntelisi minkäänlaista uutisointia, levottomuuden vaistoaa.

Uutisia, uutisia…

Kun uutisia seuraa päivästä toiseen monta kuukautta, niihin alkaa väsyä. Sodan edetessä päivän uutiset ovat eilistä synkempiä. Omatunto alkaa ihmetellä ja soimata. Onko minusta tullut välinpitämätön vai peräti tunteeton? Väsymys ja oma julmuuksien sietokyky antavat rajat sille millaista uutisointia jaksaa seurata.

uutiset, ajankohtainen

Sotia on siellä täällä ympärillämme, niin on aina ollut. Jokainen on koulussa oppinut, että ihminen on kautta historiansa ollut sotajalalla. Sodan kylmät kasvot eivät ole kuitenkaan  pitkään aikaan katsoneet meitä näin läheltä. 

Kaiken keskellä voi oppia

Kaikki paha on väärin, on se sitten missä ja minkälaista tahansa. Sitä pitää vastustaa ja heikompia  kuuluu puolustaa. Uhreja pitää auttaa. Heitä saa surra. Nyt saa päivitellä, suuttua, raivota, huutaa ja noitua. Voi paskan marjat kuulostaa kyllä nyt liian vaisulta.

Jos lapsena koulussa oppiminen oli sijalla kaksi, tai oppi on päässyt unohtumaan, niin nyt  on saanut ilmaisia oppitunteja ainakin Ukrainan maantieteestä ja Venäjän historiasta. Oiva epäilee, ettei hänelle kyllä koulussa kerrottu mitään pajareista, Transnistriasta, hybridivaikuttamisesta tai kyberturvallisuudesta.

Onneksi meillä on…

Onneksi on Riimi-koira, aurinko, linnut ja voikukat. Onneksi on ystävät, lääkäri jolta saa lääkkeet. Onneksi on hyvät muistot ja uudet unelmat.

Onneksi meillä on mahdollisuus välillä sulkea median kanavat ja keskittyä ihan tavalliseen omaan arkeen. Presidentti Mauno Koiviston hautakivessä lukee: Olettakaamme, että kaikki käy hyvin. Näin hän on itse todennut.

Scroll to Top