Kokemuksiani Sairaanhoitajan työstä senioreiden parissa
Työ vanhusten parissa on antanut minulle paljon.
Työ on fyysisesti rankkaa mutta se mitä saan vanhuksilta joka päivä on jotain sellaista mitä en pysty rahalla arvottamaan. Usein minulta kysytäänkin, että miksi en ole mennyt sairaalaan työhön, vaan olen jäänyt VAIN vanhuksia hoitamaan. Näissä asenteissa näkyy valitettavasti se, miten niin moni suhtautuu vanhuksiin. Heidät nähdään rasitteena ja kulueränä.
Itse voin sanoa olevani ylpeä ammatinvalinnastani, enkä vaihtaisi työtäni muunlaiseen. Luulen, että jokainen sairaanhoitaja, joka työskentelee vanhusten parissa, täytyy olla henkisesti vahva, jotta jaksaa murtaa näitä ennakkokäsityksiä. Voin rehellisesti sanoa, että menen hyvillä mielin joka päivä työhöni. Jokaisen ihmisen työssä – niin myös minun- on ne pakolliset rutiinit ja ikävätkin tehtävät, mutta se miten asennoidun työhöni auttaa minua jaksamaan.
Jokaisella vanhuksella on viisautta ja elämänkokemusta
Koen, että jokaisessa vanhuksessa on sellaista viisautta ja elämänkokemusta, josta voin ammentaa omaan elämääni ja paljon. Heissä on kunnioitusta elämää kohtaa ja sisäistä viisautta.
Työssäni hoidan muistisairaita vanhuksia ja se tuo mukanaan toki monenlaisia fyysisiä ja psyykkisiä haasteita. Se miten niistä tilanteista selviydyn, on osa omaa ammatillisuuttani.
Minua harmittaa työssäni se, kuinka alentuvasti yhteiskunta ja jopa omaiset meihin hoitajiin ja vanhuksiin suhtautuvat. Toivoisin, että jokainen omainen katsoisi välillä peiliin ja miettisi todella sitä mitä sieltä kohtaa.
Harmittaa, että niin moni on nykypäivänä liian kiireinen tutustuakseen omiin vanhempiinsa ja isovanhempiinsa. Heiltä itseltään jää näin paljon kokematta ja saamatta.
Toivoisin kunnioitusta toinen toistamme kohtaan ja halua nähdä toisessa myös se arvokas ja hyvä, mikä esim. muistisairaus saattaa peittää allensa.
