Pekan ja Elsan wanhojen tuotteiden testinurkka, sokerisakset

Sokerisakset

Toppasokerin paloitteluun tarkoitettu pihtejä muistuttava työkalu (Wikipedia)

Siellä se oli odottanut pölyttyneenä vuosikymmeniä, kunnes vanhojen komeroiden siivoamisen yhteydessä tuli vastaan ja kiinnitti välittömästi huomioni; sokerisakset. Muistin jutelleeni näistä saksista joskus vuosia vuosia sitten äitini kanssa ja hän kertoi niiden olevan isovanhempieni käyttämät sokerisakset. Saksia on yleisesti käytetty Suomessa 1900-luvun vaihteen molemmin puolin sokerin pilkkomiseen sokeritopasta.

Tällä hetkellä nämä jykevät rautaiset sakset ovat kotonani ja ovatpahan muuten erinomaisen näppärät käyttää esimerkiksi lääketablettien pilkkomisessa. Ei uskoisi ennen kuin kokeilee, kuinka helposti tabletti kuin tabletti nätisti leikkaantuu haluamastasi kohdasta. Nämä sakset ovat vielä kaiketi teroittamattomat.

Harvoin nykyään törmää yhtä hyvin tehtyihin ja laadukkaan oloisiin tuotteisiin, nykyisinhän tavaroiden ja tuotteiden elinkaaret lasketaan parissa kolmessa vuodessa. Nämä kestävät vielä tästä eteenpäinkin vuosikymmeniä. Siinä on joku paikallinen tehdas tehnyt aikoinaan parastaan, hyvästä raaka-aineesta. Mikähän tehdas näitä on muuten tehnyt ja paljonko ovat aikoinaan maksaneet?

Sokerisakset-tabletti
Sokerisakset ja lääketabletti

Olisihan muuten hienoa päästä kokeilemaan, kuinka toimivat sakset ovat varsinaisessa tarkoituksessaan eli sokerin paloittelemiseen sokeritopasta. Ennen kuin löydän sopivan sokeritopan, lääketablettien lisäksi saksia voi käyttää näköjään ainakin koiran makupalojen pilkkomiseen.

Sokeritoppa

sokeritoppa, sokerisakset

Sokeritoppa ja sokerisakset (lähde: VTKL, Vahvike)

Pienet sokeritopat painoivat kaksi kiloa tai viisi kiloa.
Suuret sokeritopat painoivat jopa 15 kiloa.

Kahvinjuojat suosivat sokeritopan kärkiosaa.
Se oli kovempaa ja kesti kauemmin sulaa suussa.
Monen mielestä topan kärki oli makeampaakin.

Toppa pilkottiin yleensä paloiksi kaupassa. Topan leveä tyvi jäi usein kauppiaan varastoon.
Kotona sokeritoppa paloiteltiin sokerisaksilla.

Sokeritoppa valmistettiin puhtaasta ruokosokerista,
joka kaadettiin tötterömäiseen muottiin.
Tämän jälkeen sokeri sai kuivua pari viikkoa,
kunnes kiteet olivat asettuneet.

Esimerkiksi vuonna 1926 Helsingin Sanomissa oli mainos,
jossa kehotettiin ostamaan omaisille ja tuttaville
joululahjaksi sokerisakset.
Vaasan tehtaalla valmistui viimeinen
sokeritoppa vuonna 1957.

Lähde VTKL

Loppuarvio:

Käytännöllisyys: 4/5 (Kestävät, toimivat mutta painavat)

Ekologisuus: 5/5 (Näitä ei enää valmisteta ja nämä kestävät)

Hinta/Laatu 4/5 (Laatu erinomainen mutta maksavat helposti pari kymppiä)

Ehdottomasti kokeilemisen väärti, jos satut omistamaan. Sen verran hyvä työkalu tablettien ym. pilkkomiseen, että voisin jopa ostaa, jos mukavalla hinnalla vastaan tulisi ja en omistaisi aikaisemmin.

Missiona on löytää vielä jostain sokeritoppa ja testata sakset “oikeassa” käyttötarkoituksessaan.

Scroll to Top