Pari sanaa typeryydestä (by MaikkiMoon)

war, destruction, despair-2930223.jpg


Pari sanaa typeryydestä. Oletko joutunut viime aikoina päivittelemään typeryyden lisääntymistä? Typerä kysymys tietenkin heti alkuun, mutta älä säikähdä. Pohditaan rauhassa. Kykenetkö siihen ilman verenpaineen nousua? Ystäväni Oiva Ruohon täytyy aika ajoin laskea vähintään kuuteen, kun hän törmää oikein älyttömään typeryyteen.

Uskon, että viimeisen vuoden aikana monet ihmiset, ei vain täällä Suomessa, vaan kaikkialla maailmassa ovat joutuneet ottamaan kantaa moniin typeriltä tuntuviin asioihin. Ainakin ovat kohdanneet niitä ja joutuneet miettimään omaa suhtautumistaan niihin.

PARI SANAA TYPERYYDESTÄ

Mietimme Oivan kanssa mahdollisia syitä typeryyksiin. Mututuntumalla ja varsin epätieteellisin menetelmin saimme aikaan tällaisen syiden listan:

  • paha olo
  • osattomuus
  • ulkopuolisuuden tunne
  • tapojen puute
  • ajattelemattomuus
  • epäluulo viranomaisia kohtaan


Miksi me tällaisia mietimme? Miksi käyttää omaa aikaa toisten hölmöilyjen analysointiin? Syy on tietenkin halu jollain tavalla yrittää ymmärtää. Ei välttämättä hyväksyä, vaan jollain tavalla yrittää ymmärtää. Siksi, että omassa päässä pysyy järki.

TYPERYYKSISTÄ SUURIN

Kun aloitin tämän artikkelin kirjoittamisen, ei tästä Ukrainaa kohdanneesta typeryydestä ainakaan minulla ja meillä tavallisilla ihmisillä ollut vielä mitään tietoa. Sodan rinnalla rajoitusten vastustaminen, rokotevastaisuus, rekkajonot, kadulla istuminen tai nurmikon tallaaminen tuntuvat pieniltä typeryyksiltä. Eivät harmittomilta tai mitättömiltä, vaan pieniltä. Pienemmiltä.

Sota on typeryyksistä suurin.

Se tuntuu isosti pahalta ja monella tapaa herättää kaikenlaisia mahdollisia ja mahdottomia tunteita – pelosta vihaan ja myötätunnosta suruun. Oivan tunteet ovat joutuneet ajatusten kanssa vuoristoradalle. Ylös, alas ja tunneliin.

silhuetti-sydän-kädet

IHMISKUNNAN HYVÄ SYDÄN SYKKII RAKKAUDEN TAHTIIN

Kun virus valloitti maailman ja soti ihmiskuntaa vastaan, se samalla lähensi meitä ihmisiä toisiimme ja lisäsi yhteisöllisyyttä. Samalla tavalla nyt luotien viuhuessa riennämme auttamaan ja myötätuntomme herättää meidät jälleen toimimaan. Se jos mikä tuo toivoa. Ihmiskunnan hyvä sydän sykkii rakkauden tahtiin.

“Nasu: Miten rakkaus kirjoitetaan?
Nalle Puh: Sitä ei kirjoiteta, se tunnetaan sydämellä.”

KOULUNPENKILLÄ

Se sodasta. Viisaammat ja oppineemmat saavat analysoida ja selittää sitä ja heitä kannattaakin kuunnella. Nostan ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltolan tässä kirjoituksessa edustamaan tuota oppineiden joukkoa. Häntä ja heitä kuunnellessa oppii monia uusia asioita, tieto syvenee ja laajenee. On kuin olisi jälleen koulun penkillä. Vaikka sanotaan, että joka tietoa lisää, se tuskaa lisää, niin Oiva istuu nyt koulunpenkillä mielellään.

TYPERYYS

“The difference between stupidity and genius is that genius has its limit.” “Tyhmyyden ja nerouden ero on se, että neroudella on rajansa.”

Onko typeryys, huono käytös, omituiset uskomukset tai järjettömiltä tuntuvat asenteet oikeasti lisääntyneet? Onko syynä niiden näkyvyyteen se, että kaikenlainen informaatio leviää nykyään nopeasti ja laajasti monenlaisia kanavia pitkin. Onko tässä ajassa niin paljon meitä huolestuttavia uudenlaisia asioita, että käytös jopa maailmanlaajuisesti muuttuu?

Vuonna 1879 syntynyt Albert Einstein on hänkin omana aikanaan miettinyt typeryyttä. Hänet tunnetaan tosin paremmin siitä, että hän kehitteli suhteellisuusteorian, tai oikeastaan kaksi. Hän on tuuminut tästä ominaisuudesta näinkin:

“There is no vaccine against stupidity” eli “typeryyttä vastaan ei ole rokotetta”.

pari sanaa typeryydesta
Tuttu ilmiö ihan ilmeisesti Albertin aikalaisillekin.

TYPERYYS JA KAMALUUS

Koska nyt joku typerys on rikkonut luottamuksemme rauhaan, Oiva tahtoo päivittää edellä mainittua listaa. Voisiko se sittenkin olla tällainen:

  • narsismi
  • joukkohysteria
  • vallanhimo
  • ahneus
  • viha
  • pelko
  • “Elettiin sitä ennenkin. Mikä ettei nyt.”
Scroll to Top