Miksi tämä kuntoutuminen etenee näin hitaasti, vai eteneekö sittenkään? Olenko täysin aikataulussa toipumisen kanssa? Voisiko tätä kuntoutumista edistää jotenkin tai pikakelata eteenpäin?
Toisen leikkauksen jälkeisen viikon alkupuolella operoitu olkapääni on kankea ja öisin varsin kipeä. Herään useita kertoja yössä ja etsin sopivaa asentoa. Olen palannut omaan sänkyyni ja taas jälleen etsin asentoa, jossa saisin nukuttua edes kaksi tuntia yhtäjaksoisesti. Pieni tyttäreni tulee keskellä yötä viereeni ja kaivautuu tiiviisti kainalooni. Tavallisesti tämä olisi vanhemmalle erinomaisen hellyttävä tilanne, mutta aivan vielä tuo olkapääni ei tunnu valmiilta sitä varten, että joku nukkuisi sen päällä tai edes tiukasti kiinni olkapäässä. Asennon vaihtaminen ei ole aivan helppoa tässä tilanteessa.
Suutarin lapsen kengät
Päivien kuluessa ja kipulääkkeiden käytön vähentyessä alkaa kuntoutujassa energia hiljalleen lisääntyä. Koen hieman henkistä tuskaa ja turhautumista, kun en voi oikein tehdä vielä mitään. Pakko myöntää, että kyllä minä teen vähän ruokaa ja käytän leikattua yläraajaa hieman ehkä sallittua enemmän, mutta en voi enää vain olla paikoillani. Toki, pyrin pitämään yläraajan touhutessani kantositeessä ja käyttämään lähinnä kyynärvarren sekä käden toimintoja kevyesti.
Puristusvoima on ihan ok, joten auttavana apukätena olen ikään kuin salaa tuota operoitua yläraajaa käyttänyt. Näissä tilanteissa potilaan toisella olkapäällä istuu se nuori koulupoika, joka haluaisi tehdä hieman ei-sallittuja asioita ilman, että opettaja huomaa ja toisella olkapäällä istuu fysioterapeutti, jonka tärkeä tehtävä on yrittää rauhoittaa potilasta touhuamasta liikaa operoidulla yläraajalla. Tiedän kyllä kuinka tulisi toimia, mutta se ei ole aina helppoa. Missä ovat suutarin lapsen kengät?
Tapaaminen fysioterapeutin kanssa
Tällä viikolla minulla oli ensimmäinen tapaaminen fysioterapeutin kanssa. On aina mielenkiintoista mennä fysioterapeuttina saamaan ohjeita toiselta fysioterapeutilta. Olen kuitenkin halunnut ottaa nämä tilanteet aina oppimiskokemuksina ja tälläkin kertaa olen erittäin kokeneen ja hyvän fysioterapeutin vastaanotolla. Kyseessä on fysioterapeutti, jolla on monipuolista tuki- ja liikuntaelinosaamista, ja joka työskentelee olkapääpotilaiden kanssa säännöllisesti tietäen taatusti mitä tekee. Luottamus hänen tekemiseensä syntyi nopeasti ja omaksuin helposti potilaan roolin.
Fysioterapeutin tärkeimmät ohjeet tässä ensimmäisessä fysioterapiakontrollissa olivat, että on tärkeää tehdä minulle annettuja liikeharjoituksia määrätietoisesti ja säännöllisesti sekä malttaa olla rauhallinen.
Kuntoutus etenee hänen mukaansa kohdallani hyvin, mutta olkapäätä ei pidä kipeyttää ja aiheuttaa mahdollisesti suojajännitystä olkapään lihaksiin kuormittamalla sitä liikaa tässä vaiheessa kuntoutusta. Kaikki ajallaan. Tämän asiat olisin ohjannut potilaalle itsekin, mutta itse potilaana ollessani on tärkeää, että joku toinen ammattilainen muistuttaa siitä minua.
Tämä malttamattomuus on varsinkin miesten haaste olkapääkuntoutuksessa, sen olen vuosien aikana huomannut.
“Kyllä tämä tästä”
Kadut ovat jo pääosin sulaneet lumesta ja ulkona liikkuminen tuntuu jo turvalliselta. Peruskunnon yllä pitäminen onnistuu siis jo kävelemällä sekä kotona kuntopyörää polkemalla. Huomenna leikkauksesta on kulunut kaksi viikkoa ja seuraava fysioterapiakäynti on 1,5 viikon kuluttua, jolloin saan lisää kuntoutusohjeita ja saan alkaa harjoittamaan yläraajan liikeratoja hieman laajemmin hartiatason alapuolella. Siihen saakka keskityn lähinnä yläraajan kevyisiin heiluriliikkeisiin sekä peruskunnon ylläpitämiseen. Viimeisten kolmen päivän aikana olen jaksanut jo kävellä 11 000-12 000 askelta päivässä ja tämä on piristänyt mieltä ja kehoa.
